Viljelijöiden neuvotteluvoima elintarvikeketjussa on heikko. Keskittynyt markkina, kaupan omien merkkien kasvu ja kustannusten voimakas heilahtelu ovat muuttaneet ruokaketjun tasapainoa. Tilanne ei ole kestävä. Jos ketjun alkupää ei voi toimia kannattavasti, koko järjestelmä rapautuu.

Uudistuksen vastustajat ovat esittäneet väitteitä ruoan hinnan noususta ja kotimaisen ruoan katoamisesta hyllyiltä. Tällainen retoriikka hämärtää olennaisen. Kyse ei ole kaupan omien merkkien kieltämisestä tai kilpailun rajoittamisesta. Kyse on siitä, että markkina-asemaa ei saa käyttää väärin.

Yksi uudistuksen merkittävimmistä muutoksista on käänteinen todistustaakka. Jos ostajan voidaan olettaa toimineen lainvastaisesti, hänen on pystyttävä osoittamaan toimineensa oikein. Muutos vahvistaa heikomman osapuolen oikeusturvaa ja ennen kaikkea ehkäisee epäasiallista painostusta ennalta.

Toinen keskeinen kysymys on tieto. Menekki- ja myyntidata määrittävät neuvotteluasemia enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Jos tieto keskittyy vain kaupalle, koko ketju toimii vahvimman ehdoilla. Tasaisempi tiedon jakautuminen lisää vakautta ja ennakoitavuutta – ja sitä kautta myös investointeja ja innovaatioita.

Lainsäädäntö ei tee kenestäkään voittajaa tai häviäjää. Se luo pelisäännöt, joiden varassa yhteistyö voi rakentua. Reilu markkina on kaikkien etu: viljelijän, teollisuuden, kaupan ja kuluttajan.

Suomalainen ruokaketju työllistää yli 300 000 ihmistä: Kanta- ja Päijät-Hämeessäkin lähes 11 %. Se ansaitsee säännöt, jotka tukevat tasapainoista neuvotteluasemaa, läpinäkyvyyttä ja luottamusta.

Reilut pelisäännöt eivät heikennä markkinaa – ne tekevät siitä vahvemman.