Takaisin TIEDOTE: Uutispuuroa suomalaisen ruuan päivänä 4.9. Hämeenlinnan torilla

Tiedote

TIEDOTE: Uutispuuroa suomalaisen ruuan päivänä 4.9. Hämeenlinnan torilla

28.08.2024

Uutispuurolla juhlistetaan suomalaista ja hämäläistä ruokaa 4.9. Hämeenlinnassa

Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo. Vanha suomalainen sananlasku kannustaa jatkamaan työntekoa ja yrittämään parhaansa. Se sopii moneen yhteyteen ja erityisen hyvin myös ruuantuotantoon. Sitkeyttä ja sinnikkyyttä tarvitaan maataloudessa joka päivä ja jokaikinen vuosi. Ruoka tuotetaan yhä edelleen luonnon ehdoilla. Siksi kaikella mitä ilmastossa ja luonnossa tapahtuu, on myös maanviljelijälle tärkeää. On opittava ennakoimaan, sopeutumaan ja muuttumaan.

Tämän kesän kasvukausi on ollut monin paikoin Suomessa keskimääräinen. Tila- ja paikkakuntakohtainen vaihtelu on ollut kuitenkin suurta. Hämeessä kevään helteet ja kuivuus verottivat satonäkymiä, mutta kesäkuun sateet paransivat tilannetta. Puinnit ovat edenneet vauhdilla ja ainakin toistaiseksi varsin ihanteellisissa olosuhteissa. Yrittäjän mielen hyvinvoinnille tällä kaikella on iso merkitys.

Talouden suhteen haasteita riittää. MTK:n tuoreen kasvukausikyselyn mukaan reilu puolet maanviljelijöistä arvioi taloudellisen tilanteen hieman tai huomattavasti heikommaksi tavanomaiseen vuoteen verrattuna. Epävarmuutta tuotannon jatkuvuuteen tulevaisuudessa tuo se, että reilu kolmannes vastaajista harkitsee luopuvansa tilanpidosta vuoteen 2030 mennessä eikä jatkajasta ole tietoa.

Sillä millaisia valintoja kuluttaja kaupassa tekee, on vaikutusta suomalaisen maatalouden jatkuvuudelle ja ruuan arvoketjulle. Suomalainen ruoka työllistää ja tuo arvonlisää koko kansantaloudelle. Luonnonvarakeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan Kanta-Hämeessä ruoka-ala työllistää hieman yli 12 % kaikista työllisistä ja tuottaa välitöntä arvonlisää 471 miljoonaa euroa, josta maatalouden osuus on noin neljännes. Päijät-Hämeessä ruoka-alan tuottama välitön arvonlisä on 525 miljoonaa euroa ja se työllistää naapurimaakunnan tapaan yli 12 % työllisistä.

Lopulta valinnan siitä mitä viljelijä maatilallaan tuottaa, tekee kuluttaja. Suomalaisen ruuan tunnistaa sinivalkoisesta Hyvää Suomesta -merkistä ja kotimaiset kasvikset Puhtaasti kotimainen -sirkkalehtimerkistä. Hämeen alueella tuotetulla lähiruualla ei ainakaan toistaiseksi ole omaa merkkiä. Pitäisikö olla? Sitä kysytään kuluttajilta ensi viikolla Hämeenlinnan torilla.

Uutispuuroa on tarjottu perinteisesti heti sadonkorjuun jälkeen tuoreista, vastajauhetuista ruisjauhoista keitettynä ja usein voisilmän kera. MTK Häme tarjoaa Jokioisten maa- ja kotitalousnaisten keittämää puuroa ja kutsuu kuulemaan sadonkorjuun sekä alueen ruokatuotannon kuulumisia Hämeenlinnan torille 4.9. klo 15 alkaen. Samalla juhlitaan suomalaista ja hämäläistä ruokaa sekä keskustellaan lähiruuan tunnistamisesta ja markkinoinnista. Mukana torilla on parikymmentä lähiruuan ja -juoman tuottajaa Kanta- ja Päijät-Hämeen alueelta sekä paljon muutakin ohjelmaa.

Herkkujen Häme -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Hämeen liitto, Hämeen Sanomat, Hämeenlinnan kaupunkikeskustayhdistys, ProAgria Etelä-Suomen ja Hämeen Ammattikorkeakoulun Kestävä ruoka Häme -hanke sekä MTK Häme.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Päivi Rönni, MTK Häme, puh. 040 563 4074

https://tasteofhame.fi/herkkujen-hame-4-9-2024-hameenlinnan-torilla/