Takaisin Susanna Valtonen Hämeenlinnasta maaseutunuorten edustajaksi MTK:n johtokuntaan

Tiedote

Susanna Valtonen Hämeenlinnasta maaseutunuorten edustajaksi MTK:n johtokuntaan

02.11.2021

Valinnan valmistelu on saatu onnellisesti päätökseen. Uusi edustaja valittiin kaudelle 2022-2025.

Maaseutunuorten syysparlamentti lähti käyntiin perjantaina 29.10 vierailulla Simonkadulla, MTK Keskusliiton toimitiloissa. Kaikkia parlamenttiin osallistuneita oli pyydetty tuomaan omasta maakunnasta mukanaan kivi, jonka sai asettaa osaksi yhteistä kiuasta – ”lisäämään löylyä”. Maaseutunuoret ja johtokunta ehdokkaat saivat mahdollisuuden kohdata päättäjiä. Maa- ja metsätalous ministeri Jari Leppä, sekä MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila rakensivat yhdessä johtokunta ehdokkaiden kanssa kokedama-asetelmia. Rakentelun aikana ehdokkaat saivat keskustella vapaasti Lepän ja Marttilan kanssa mm. maankäytöstä, energiasta, maatalouden kannattavuuskriisistä, monimuotoisuudesta ja metsätaloudesta.

Työtehoseuran asiantuntija Minna Mattila-Aalto kertoi nuorille vuorovaikutuksen ja kohtaamisen tärkeydestä. Mitä meidän nuorten tulee muistaa, kun keskustelemme ajankohtaisista asioista ja kuinka otamme vastaan eriäviä mielipiteitä, sekä kunnioitamme ajatuksia, jotka eivät välttämättä vastaa omiamme. Osuustoimintakeskus Pellervo kertoi maaseutunuorille osuustoiminnasta – ”Osuuskunta yrittäjyyden ja yhteistyön käyttöliittymänä”. Myös MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kävi myös tervehtimässä maaseutunuoria.

Maaseutunuorten johtokuntaehdokkaiden vaalipaneeli käynnistyi lauantai aamuna. MTK-Uudenmaan puheenjohtaja Aleksis Kyrö avasi syysparlamentin ja kehotti nuoria olemaan rohkeita ja jatkamaan vaikuttamista, sillä nuoret ovat maatalouden tulevaisuus. Maaseutunuorten asiamies Meri Remes esitteli ensi kesänä MTK:n liittokokouksessa koottavaa liittokokousasiakirjaa, jonka tekemiseen nuoria on haluttu aktiivisesti osallistaa. Ehdokkaita tentattiin ajankohtaisissa kysymyksissä vaalipaneelissa, jonka juontajana toimi MTK:n ruokamarkkina-asiamies Heidi Siivonen.

Kysymyksinä oli muun muassa: Millä keinoin parannettaisiin maatalouden kannattavuutta? Minkälainen järjestö MTK:n tulisi olla nuorille? Suomalaisella maaseudulla on avaimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, mitkä ne avaimet ovat?

Ehdokkaat pitivät myös omat linjapuheensa, josta poimittu muutamia sitaatteja:
Sami Nivala - "Haluaisin jatkossa nähdä yhtenäisemmän järjestön, järjestö on juuri niin vahva kuin me jäsenet ollaan."
Susanna Valtonen - "Keskinäinen kilpailu ei auta meistä ketään, olemme kaikki tässä yhdessä."
Juha Sarviluoma - "Rakenteita tulee ravistella, järjestön tulee olla yhtenäinen, silloin meissä on voimaa."
Ville Koivuniemi - "Haluan turvata maa- ja metsätalouden elinvoimaisuuden ja olla jäsenten asialla."

Illalla Pörssitalolla vietettiin syysparlamentin Manu-Gaalaa. Nuorilla oli mahdollisuus vetää ykköset päälle ja tunnelma olikin aivan mahtava. Nautittiin herkullinen kolmen ruokalajin illallinen, jonka jälkeen nuoria viihdyttivät bändi ja DJ.

Vaalikokous pidettiin sunnuntaiaamuna. Virallisena puheenjohtajana toimi MTK valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen. Vaalipäivän aikana kiitimme myös nuorten edellistä edustajaa Kaisa Rantasaloa (os.Pihlaja) sekä jaettiin ensimmäistä kertaa maaseutunuorten vuoden maaseutunuoren Pihlaja-palkinto, juurin Kaisalle. 

Tulos oli selvä ensimmäisellä kierroksella Susannan saadessa 31 ääntä. Maaseutunuorilla on ollut oma edustaja MTK:n johtokunnassa jo vuodesta 1992 ja edustajan suuret saappaat luovutetaan eteenpäin kolmen vuoden välein.

Seuraava syysparlamentti järjestetään Pirkanmaalla 2022.