Takaisin Suomirata jyrää meitin!

Ajankohtaista

Suomirata jyrää meitin!

06.10.2022

Toiminnanjohtaja Päivi Rönnin mielipidekirjoitus Hämeen Sanomissa 6.10.2022:

Paljonko ollaan valmiita uhraamaan rahaa oikorataan, jolla säästetään matka-aikaa Helsingistä pohjoiseen parikymmentä minuuttia ja samalla jyrätään alle satojen maanomistajien elinkeinoja ja koteja, pilkotaan kiinteistöjä ja uhrataan kaikille elintärkeitä luonto- ja maisema-arvoja?

Suomi-Rata Oy:n viime perjantaina julkaisemat selvitykset herättävät suurta huolta radan alle jäävissä kiinteistönomistajissa. Uusi, nopea ja suora rata Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Tamperetta halkoisi uusmaalaisten ja hämäläisten pellot ja metsät ja mullistaisi tilukset kerralla. Käytännön vaikutukset esimerkiksi maanviljelijän toiminnan harjoittamiseen voivat olla hurjat, kun rata jakaa maatilan ja sen tuotantotilat. Jo yksin pitkät siirtymät ja kiertomatkat hankalasti siirrettävillä maatalouskoneilla on suuri haitta ja kustannuslisä. Kaiken tämän vaikutusten arviointi on jäänyt selvityksessä vähäiselle huomiolle. Haitat maataloudelle ovat pysyviä. Liiketaloudellisin periaattein toimiva ratayhtiö tuskin korvaisi niitä täysimääräisesti.

Kiinteistöjä, kyliä ja isompiakin asutuskeskittymiä osuu ratalinjauksen varrelle niin paljon, että kiistoja ja riitoja on varmasti luvassa. Lunastustoimituksia on edessä satapäin ja niistä aiheutuva hintalappu on selvityksessä jäänyt laskematta. Aikaa ja rahaa palaa, kun samanaikaisesti pääradan kunnostuksella ei ole varaa odottaa. Maanomistajia huolettaa myös linjausten vaikutus kaavoitukseen. Ratalinjauksesta vääjäämättä seuraavat kaavamerkinnät ovat pitkäaikaisia, vaikka rataa ei lopulta rakennettaisikaan. Rataa odotellessa kaavamerkintä käytännössä estää rakentamisen ja romauttaa kiinteistöjen arvon. Maatiloille ei saa luoda epävarmuutta, päinvastoin. Tässä maailmantilanteessa yhteiskunnan elintarvikehuollosta on pidettävä kiinni ja satsauksia kestäviin tulevaisuuden ratkaisuihin tarvitaan enemmän kuin aikaisemmin. Keskittämispolitiikan sijaan tarvitaan hajasijoituspolitiikkaa.

Selvityksen julkaisun yhteydessä raiteet on vedetty kirjaimellisesti suoriksi ja perusteluja uudelle ratalinjaukselle on haettu hyvin yksisilmäisesti. Ei liene epäselvää, ettei MTK Häme maa- ja metsätalouden harjoittajien sekä maanomistajien edustajana ole kalliin metsäradan kannattaja, vaan liputtaa vahvasti pääradan kunnostamisen ja lisäraiteisiin investoimisen puolesta. Jos se meistä on kiinni, niin ei tämäkään hanke meitä jyrää.