null Mikä suojeluhankkeissa närästää maanomistajia?

Blogi – Metsäpolitiikka

Mikä suojeluhankkeissa närästää maanomistajia?

27.5.2021

Mikä suojeluhankkeissa närästää maanomistajia?

Suomalaiset metsänomistajat suojelivat viime vuonna pysyvästi noin 5500 hehtaaria metsiään maanomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvassa METSO-ohjelmassa. Lisäksi metsänomistajat rauhoittivat kymmenvuotisten ympäristötukisopimusten avulla metsäelinympäristöjä noin 3 500 hehtaaria.

On kuitenkin tilanteita, joissa yksittäiset maanomistajat tai me maanomistajärjestönä asetumme suojelualueen perustamista tai suojeluohjelmaa vastaan. Evon tiedekansallispuistohankkeen yhteydessä kuultu tarina on yksi mieleenpainuvimmista ja antaa yhden, oman kokemukseni mukaan melko yleisenkin, näkökulman asiaan.  

Evon retkeilyalue lähiympäristöineen on yksi Suomen monista Natura 2000-alueista. Kun suojeluohjelmaa suunniteltiin 90-luvun lopulla, maanomistajat huomasivat merkinnän maillaan. Heille kerrottiin, että kyseessä on virhe, eikä Natura-alue ulotu heidän mailleen. Maanomistajien yllätykseksi lopullisessa rajauksessa heidänkin maansa olivat mukana ohjelmassa. Rajauksia on ollut käytännössä mahdoton muuttaa jälkikäteen.

Maanomistajille vakuutettiin, että kyse on vain rakentamisen rajoittamisesta ranta-alueella. Aikaa kului kymmenisen vuotta, kun ympäristökeskus otti yhteyttä maanomistajiin. Rannat oli liitetty rantojensuojeluohjelmaan ja alueelle haluttiin perustaa suojelualue. Vaihtoehtoina oli yksityinen suojelualue tai pakkolunastus. Maanomistajat eivät olleet halukkaita luopumaan maasta, joka oli ollut pitkään saman suvun omistuksessa ja johon omistajille oli syvä tunneside. Niinpä päädyttiin tekemään yksityinen, noin 100 hehtaarin suojelualue, jossa metsätalouden harjoittaminen kokonaan kiellettyä 30 hehtaarin alueella, loppualueella metsätaloutta voi harjoittaa rajoituksin.

Kun Evon tiedekansallispuistoa esitettiin perustettavaksi ympäristöministeriöön, olivat nämä samaiset maat jälleen merkittynä kartalla. Ajatuksena oli, että yksityinen suojelualue voitaisiin liittää tulevaan kansallispuistoon. Tälläkään kertaa maanomistajiin ei oltu yhteydessä. Selitys oli, että kyse on vain ehdotuksesta ja tietysti maanomistajan omaa tahtoa kunnioitetaan. Näinköhän on, tuumivat maanomistajat ja päättivät, että tätä hanketta ei voida kannattaa, luottamusta ei enää ole.

Ottamatta kantaa siihen, olisiko kansallispuiston perustaminen hyvä asia vai ei, selvää on, että huonolla ja vaillinaisella valmistelulla pilataan hyväkin hanke. Lupauksia on hyvä antaa, kun vetovastuu siirtyy aina seuraavalla henkilölle tai organisaatiolle. Maanomistus kuitenkin useimmiten säilyy.  

Menetetyn luottamuksen palauttaminen ei välttämättä onnistu ja perintönä siirtyy maiden lisäksi myös epäluottamus. Tarkoitus ei pyhitä keinoja.

Asta Sarkki
MTK:n metsäasiantuntija, kenttäpäällikkö Häme-Uusimaa